Ruokaakotiin.com yhdistää ravintolat ja asiakkaat

Vaikka ravintoloissa ei voikaan juuri nyt syödä paikan päällä, niin moni ravintola tekee annoksia mukaan otettavaksi tai toimittaa niitä suoraan kotiovelle asti. Valitettavaa on, että silti moni ravintola on joutunut lomauttamaan henkilökunnan ja sulkemaan ovensa, koska take away -asiakkaita ei ole ollut riittävästi. Poikkeusolot jatkuvat optimistisenkin arvion mukaan vielä pitkään.

ioLivingin tiiminvetäjä Teemu Lankila alkoi vapaa-ajallaan miettiä, miten voisi auttaa ravintoloiden tilannetta käyttämällä omaa osaamistaan. Ravintola-alakin on entuudestaan tuttua, sillä IoT ratkaisut ammattikeittiöille ovat osa ioLivingin palvelua.

Syntyi ruokaakotiin.com. Sivusto kerää yhteen tiedot niistä ravintoloista ja kahviloista, joilla on kotiinkuljetuspalvelu tai ne tarjoavat mahdollisuuden noutaa ruokaa kotiin. Sivusto on toteutettu kokonaisuudessaan vapaaehtoisvoimin ja sen käyttö on ilmaista. Tieto palvelusta leviää ihmisten aktiivisuuden turvin.

Osallistu sinäkin ja jaa tietoa eteenpäin sekä ravintoloille että kuluttajille. Palvelun käyttö on jo laajasti levinnyt Oulun seudulla ja nyt kaivataankin lisää aktiivisia levittämään tietoa ympäri Suomen.

Autetaan yhdessä ravintoloita. Ostetaan ruokaa kotiin!

Tutustu palvelua jo käyttäviin ravintoloihin

Mun Oulussa on ruokaakotiin.com -palvelusta artikkeli osana Meidän Oulu -tarinoita, jotka kertovat oululaisten yrittäjien, palveluntuottajien ja tapahtumajärjestäjien kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä nopeasti muuttuneissa olosuhteissa.

Ruokaakotiin.com -palvelussa on mukana noin sata ravintolaa Oulusta ja muualta Suomesta. Kartalta löytyvät monien muiden joukosta esimerkiksi ravintolat Hugo ja Tuba sekä kahvila Kolo, jotka ovat käynnistäneet oman ulosmyyntinsä nopeasti.

Ammattikeittiöiden omavalvonta

Ammattikeittiöin omavalvonta

Keittiön omavalvontasuunnitelman toteutus: automaattinen lämpötilaseuranta, hälytykset, lämpötilanäytteiden ottaminen, säännölliset tarkastukset, dokumenttien hallinta sekä poikkeamien hallinta ja raportointi. Tutustu palveluun!

Ruokahävikin vähentäminen

Ruokahävikin vähentäminen

HävikkiValvoja on kokonaisvaltainen ratkaisu ruokahävikin reaaliaikaiseen seurantaan ammattikeittiöissä. Ymmärrä, mistä ruokahävikkiä syntyy ja kohdista toimenpiteitä sen pienentämiseksi. Lue lisää.